|
Oulujoki & sivujoet:
Tervajoki
Laskee Otermajärveen. Hyvä pikkujoki, ei yllätyskoskia.
Utosjoki
Yli 60km pituinen pikkujoki, joka laskee Utajärvellä Oulujokeen. Hyvä retkeilyreitti.
Muhosjoki
Yhtyy Muhoksella Oulujokeen, sopii hyvin melontaan. Yksi isompi koski. Poikajoki Laskee Muhosjokeen. Isterinkoski on merkattu nähtävyysmerkillä ja sinne pääsee autolla viereen, hieno koski mutta parempi katsella rannalta. Isterin alapuolelta Muhosjokeen asti jatkuvasti kaatuneita puita, ei koskia.
Oulun eteläpuoliset joet:
Tyrnävänjoki
Keväisin ja syksyisin hyvä viikonloppuretkikohde. Matkalta löytyy muutama isompikin koski.
Temmesjoki
Jokea pystyy melomaan yli 70km. Joesta tulee paikoitellen mieleen, että jokivarren asukkaat pitävät sitä kaatopaikkana. Kun puissa ei ole vielä lehtiä ovat rantanäkymät paikoin suorastaan lohduttomat. Kannattaa kuitenkin meloa.
Liminganjoki
Hyvä melottava mutta kaatuneita puita on syytä varoa.
Pyhäjoki
Lähtöpaikka Pyhäjärveltä, josta on n. 170km merelle. Muita hyviä lähtöpaikkoja ovat Piipsjärvi, josta tulee pisin matka ja Oulaisten kaupungin kohdalta, jota suositellaan matalalla vedellä. Runsaalla vedellä koskissa on voimaa ja etukäteistarkastus on eräissä paikoissa välttämätön. Mielenkiintoinen ja yllättävä joki. Retkeilykartta: www.pyhajoki.com
Kiiminkijoki & sivujoet:
Nuorittajoki
Laskee Yli-Kiimingissä Kiiminkijokeen. Helppo pikkujoki. Piltusjoki Olvasjärven läheltä lähtevä mutkainen syvä pikkujoki. Laskee Nuorittajokeen, mielenkiintoinen.
Iijoki & Sivujoet:
Iijoki
Erittäin hyvä melontareitti. Taivalkoskella on melontakeskus, jossa on slalomrata ja pieni hontto, sekä rannalla huoltorakennus saunoineen. Taivalkoski on retkimelojan ainoa kantopaikka, lukuun ottamatta Irnin patoa jos lähtee Kuusamon puolelta Iivaaran juuresta. Mukaan tulee muutama aika iso järvenselkä. Kipinänkoski on suosittu freestylemelontapaikka. Kipinä on sopiva lopetuspaikka, sen alapuolella on muutama voimala. Reittikuvaus: http://www.kirjastovirma.net/pudasjarvi/retkeily/iijokisoutu.html
Livojoki
125km melottavaa. Laskee Posion Livojärveltä Iijokeen Pudasjärvellä. Lisää tietoa Livo- ja Pärjänjoesta: http://www.pudasjarvi.fi/yhteisot/eramelojat/melonta.html
Pärjänjoki
Loukusan läheltä Livojokeen laskeva mukava pikkujoki, joka kiertää Syötteen länsipuolelta. Joen rannalla on kansallispuiston taukopaikkoja. Lisää tietoa: www.luontoon.fi/syote
Kostonjoki
40km jossa yksi isompi koski. Yhtyy Iijokeen Taivalkoskella
Martimonjoki
Arkalasta Yli-Iihin laskeva vauhdikas pikkujoki. Näppärä päiväretkikohde. Putouksen luona hyvä yöpymispaikka.
Siuruanjoki
Ranuan suunnalta Yli-Iissä Iijokeen laskeva 120km vähäkoskinen joki.
Litosjoki
20-30km pituinen pikkujoki, joka laskee Siuruanjokeen noin 50km Yli-Iin yläpuolella. Sopiva yhden yön retkeilykohde.
Korpijoki
Laskee Suolijärvestä Jongunjärveen ja sieltä Iijokeen. Joen rannalla laavuja. Korpijoen monet sivujoet soveltuvat myös melontaan, kartta: http://www.infokartta.fi/kainuu/
Korvuanjoki
Lähtee Korvuanjärveltä ja laskee Korpijokeen. Kosket on kivetty hankaliksi. Hieno joki josta on aikoinaan löydetty Suomen suurimmat jokihelmet.
Näljänkäjoki
Laskee Korpijokeen Suolijärvellä. Maantiesillan alla noin 5km Näljänkäjärvestä alaspäin olevassa koskessa joen levyinen stoppari.
Puhosjoki
Puhosjärveltä Jaurakkajärvellä Korpijokeen laskeva vauhdikas pikkujoki.
Oulun pohjoispuolen joet:
Kalimenoja
Kuusamontieltä merelle. Paljon matalia siltoja ja kaatuneita puita.
Kuivajoki
Oijärvestä alaspäin noin 45km mukavia pikkukoskia sekä virtaa. Suositeltava kohde.
Kivijoki
Lähtee läheltä Ranuan kirkonkylää ja laskee Oijärveen. Yläosa pikkujokea, joka virtaa suuren lapiosuon reunaa. Joki suurenee nopeasti ja vie mukavien maisemien läpi Oijärvelle. Matkalla on kaksi kämppää joissa voi yöpyä, kämpät löydät Autiotuvat Online-palvelusta: http://www.kolumbus.fi/laaksonen.jouni/at/at.htm
Kuusamon ja Hossan joet:
Lisää tietoa Oulangan kansallispuiston melontareiteistä: www.luontoon.fi/oulanka
Kitkajoki
Melko vaativa reitti. Useimmat kosket edellyttävät etukäteistarkastusta. Jyrävä ohitetaan kantamalla. Yksi maan parhaista melontajoista, mutta ei sovellu aloittelijalle ainakaan yksin melottavaksi.
Oulankajoki
Yläosa vaativa. Kiutakönkään alapuolelta alkaen mukavaa ja vaaratonta melontaa kauniissa Kuusamon maisemissa. Matka n. 35km.
Savinajoki
Isolla vedellä vauhdikas joki, joka laskee Oulankajärveen. Aventojoki Ollilanjärvestä Oulankajokeen. Iso köngäs vähän ennen Oulankajokea.
Kuusinkijoki
Lähtö Suiningista ja päättyy rajalle, matkaa tulee noin 35km. Joitakin isompia koskia ja ainakin yksi voimalaitos. Hienot maisemat. Hossajoki Hossajärvi-Juntusjärvi 25km. Lisää reittejä, autiotupia, laavuja yms: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=8360
Karttimonjoki/Karttumanjoki
Martinselkosen erämaa-alueen reunassa hyvin virtaava mukava pikkujoki. Joessa on majavia. Yöpymiseen hyvä kämppä. Joen viimeinen koski on vaativa.
Pohjois-Suomen jokia:
Könkämäeno-Muoniojoki-Torniojoki(kartoitettu) 537km Kilpisjärveltä Tornioon. Muutama tosi iso koski, joista osa kuvattu freestylemelontakohteissa (freestylepaikat). Reitti soveltuu pidemmälle retkelle. Kannattaa tutustua etukäteen reittiselosteeseen, muuten voi tulla ikäviä yllätyksiä.
Ounasjoki (kartoitettu)
300km pituinen huippu melontareitti. Kosket helppoja Molkoköngästä lukuun ottamatta. Koski sijaitsee n. 70km ennen Rovaniemeä. Ivalojoki(kartoitettu) Loistomaisemat, mukavia koskia. http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=1077&Item=6502
Naruskajoki
Mielenkiintoinen melontajoki jossa on muutama vaativampi koski.
Lätäseno
Porojärveltä Muoniojokeen 63km. Yksi maan vaativimmista joista.
Lieksan alueen jokia:
Pudasjoki
Pieni joki joka eroaa Lieksanjoesta Siikajärven alapäästä, Ruunaan matkailua vastapäätä ja laskee Pudasjärveen. Kivisiä mutta helppoja koskia enimmäkseen erämaisessa maisemassa, ei kannata mennä kovin vähällä vedellä.
Jongunjoki
Jonkerista alkaen erämaan keskellä virtaava pieni joki, jossa on koskia tasaisin välein. Joki menee enimmäkseen suomaisemassa, mutta Hiidenportin kohdalla se kulkee hetken aikaa kallioiden välissä. Hiidenportin tunnistaa yli menevästä riippusillasta, se kannattaa tarkastaa rannalta etukäteen. Joki helpottuu alaspäin mennessä, muita lähtöpaikkoja ovat Teljo ja Aittokoski. Jonkeri-Aittokoski on hyvä päiväretki, Otrosjoen liittymäkohdassa n. 20 km Jonkerista on iso autiotupa. Ei kannata mennä matalalla vedellä, alkukesästä parhaimmillaan. http://personal.inet.fi/yritys/erastely/jongunjoki.htm
|
|