Kattilakoski

Torniojoen Kattilakoskelle pääset ajamalla Övertorneåsta Ruottin puolta jokivartta ylöspäin n. 20 km, paikalla on jokirannassa ravintola ja parkkipaikka sekä lämpimät vessat. Oulusta matkaa 230 km. Koski alkaa tästä ja viimeinen pelipaikka on n. 1,5 km alempana, jonka lähelle pääsee autolla (lähtöpaikasta takaisinpäin ja ensimmäinen tie vasemmalle, kyltti Maunu).

Isolla vedellä aivan loistava paikka, kaikkea löytyy. Aivan kosken alussa on kalliosaari jonka Ruotsin väylässä on tulvalla tosi miehekäs stoppari (hevosenkenkä), alaosassa saarta Ruotsin puolella on taas mystinen hontto, joka katoaa välillä kokonaan ilmestyäkseen taas hetken odottelun jälkeen. Saaren Suomen väylässä on sitten tosi vauhdikas murtuva aalto (mega-aalto), jossa sattuu ja tapahtuu. Veden laskiessa alun superhonton paikalle Ruotsin väylään tulee hyvä pelipaikka (hevosenkenkä), mutta toiset paikat ylhäältä katoavat. Vinkkinä voisi mainita, että mikäli haluat lepuuttaa jalkojasi keskikalliolla vedä kajakki reilusti ylemmäs vesirajasta, maininki käy aikalailla ja saattaa viedä kamat mukanaan.

Kosken alusta n. puoli km alaspäin Suomen puolelta löytyy isolla vedellä iso nopea aalto (Finnvågen). Takaisin ei pääse isolla vedellä kuin kantamalla, mutta veden laskiessa melomallakin onnistuu. Aalto katoaa veden vähetessä. Seuraavaksi pitää siirtyä Ruotsin reunaan ja tulet parkkihontolle. Isolla vedellä tosi hyvä paikka treenata, autolla pääset aivan kosken rantaan. Tästä alaspäin mentäessä löytyy vielä pieni stoppari grillikodan kohdalla. Viimeinen hyvä paikka on ala-aalto päävirrassa kalliosaaren Suomen puolella. Kattilakoskelta löytyy niin paljon melottavaa, ettei kunto riitä. Super. Hyper. Parempaa saa hakea.

Kattilakoskelta, jos ajaa autolla Svansteinin kylään, löytyy kylän yläpuolelta todella hyvä stoppari. Hyvä lähtöpaikka on Svansteinin uimaranta, kirkkoa vastapäätä, josta meloen ylävirtaan ja lossataan saaren reunaan. Saaren reunasta löytyy hyvä akanvirta, joka vie stopparille. Stoppari on saaren ja Ruotsin rannan välissä. Paikka sopii kaikentasoisille melojille ja tarjoaa todella hyvän harjoittelupaikan stopparimelonnalle. Akanvirtaa riittää Kattilakoskelle asti (14km).

Puljauspaikkana: +++++
Luonnehdinta: Ihanaa… Isolla vedellä Suomesta saa hakemalla hakea parempaa freestyle paikkaa.

Vedenkorkeuksia

Hevosenkenkä: Toimii 78,05m – 78,50m.
Parhaimmillaan 78,15 – 78,25m. Kakkosaalto 78,35 – 78,50m.
Mega-aalto: Toimii 78,85m – 79,15m.
Parhaimmillaan 79,00m.
Ala-aalto: Toimii 78,25 ja 78,85 – 79,00m.
Parhammillaan 78,85m.
Finnvågen: Vaatii paljon vettä. Yli 80,20m tai kuutioina yli 2500 ja mitä enemmän sen parempi. Parhaat surffit ollaan saatu yli 3000 kuution virtaamilla.
Parkkihontto: Mitä enemmän vettä sen parempi. 79,50m alkaa varmaan riittämään.
Grillikodan hontto: Toimii suunnilleen samoihin aikoihin kuin Mega-aalto ja Ala-aalto eli n. 79m.
Svansteinin stoppari: Alkaa toimimaan, kun vettä on 78,00m. Paranee veden noustessa yli 79m ja yläraja ei ole tiedossa.

Vedenkorkeus

Sijainti

Esittely Kattilakosken freestylepaikoista

Kattilakosken freestylemelontapaikat from HeikkiR on Vimeo.