Kauden avaus lauantaina 5.5.2018 Koitelissa

KAUDEN AVAUS, KOSKIMELONTAA KOITELISSA LA 5.5.

Rento koskikauden avaus, johon kaikki melonnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Melontaa Kiimingin Koitelinkoskella lauantaina 5.5. klo 12 alkaen.

Tarkoitus on meloa kevättulvan täyttämässä joessa sekä nauttia hyvästä seurasta. Mikäli kevät edistyy normaalisti ja jäät ehtivät lähteä joesta,  luvassa on vauhdikasta koskimelontaa Koitelin kuohuissa. Kevät on myöhässä, joten katsotaan lähempänä jäätilanne yms. Paikalle voi saapua nauttimaan pelkästään kevätpäivästä Koitelin kauniissa maisemissa, vaikkei meloisikaan. Alueella on paljon nähtävää, makkaranpaistopaikkoja yms.

Koskesta on useita haaroja ja laskulinjoja valittavana varsin paljon. Kajakit voi helposti kantaa ylös huollettuja polkuja pitkin.
Vesitilanteen mukaan laskureittejä on koskiluokissa II-III+ eli koskimelontakokemusta isosta vedestä on hyvä olla. Ei suositella aloittelijoille. Eskimokäännös koskessa ja akanvirtaanmenot tulee olla hanskassa.

Vastuukysymyksissä jokainen on vastuussa itsestään, kuten kaikissa muissakin kevään melonnoissa. Levittäkää sanaa tutuille kokeneille koskimelojille.

KOITELIN RESIDENSSI kosken alapuolella on varattu klo 14 alkaen ja tilat ovat melojien käytössä tukikohtana seuraavaan päivään asti. Siellä voidaan viettää iltaa, saunoa ja noin 10 melojaa mahtuu myös yöpymään. Residenssi sijaitsee heti kosken lopussa joen etelärannalla. Yöpyjät mielellään ilmoittautukaa 0500-292580 Kalervo.

Residenssiin saavat tulla myös muut kuin melojat, mutta saunaan ja yöpymiseen on etusija melojilla.
Lisätietoja alueesta: https://koiteli.fi/

Kokoonnutaan Koitelin parkkipaikalle klo 12 ja lähdetään porukalla nauttimaan tutusta lähikoskesta tulvamuodossa.
Sunnuntaina on tarkoitus jatkaa koskessa joko Koitelissa tai jossain lähialueella, missä vesi liikkuu riittävän monttuisesti. Katsotaan yhdessä, minne suunnataan sunnuntaina.

Koitelinkosken parkkipaikka:

Karttalinkki https://goo.gl/maps/5AjzXCUHAvs

Osoite: Ylikiimingintie 436 90900 Kiiminki

Ilmoitellaan lähempänä tarkemmin asiasta. Laittakaa kalenteriin ISOLLA päivämäärä!

By |2018-04-12T20:11:24+00:00huhtikuu 12th, 2018|tiedoite|Kommentit pois päältä artikkelissa Kauden avaus lauantaina 5.5.2018 Koitelissa

Tietoa kirjoittajasta: